perjantai 24. maaliskuuta 2017

Intestinal lake

Suolijärvi, tuo suurin syy miksi rakastan asua Hervannassa, mutta jonka unohdan toisinaan. Ja tiedättekö? Mikään ei ole sen hienompaa kuin seistä metsän keskellä, kevätauringon valaistessa puiden välistä ja järven jään paukkuessa ja rätistessä. Että mä rakastan asua lähellä tällasta paikkaa! ♥







keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Nenän kolme reikää

13.03. oli tämän tyttösen syntymäpäivä ja koska sitä ei oikeastaan kukaan mitenkään kanssani juhlistanut, päätin juhlistaa sitä sitten itsekseni. Päivää ei tosin parantanut se, että bussipysäkillä törmäsin naiseen, jonka asiat ovat omianikin huonommin, tai ainakin näin epäilen. Sain oluet päälleni vain siitä ilosta, että olin hänen tiellään ja jotain mutinaa perään. Loput vihat kohdistuivat oluttölkkiin, jonka nainen heitti maahan ja polki jalallaan liiskaksi, potkaisten sitä pari kertaa vielä perään. Keskustasta bussista pois noustessaan hän huusi jotain että ryssät vievät kaiken, missä lie sitten pettynyt elämäänsä. Mutta tämä ei loppupäivää haitannut, sillä itse suuntasin Putka Tattoo & Piercing liikkeeseen.

Olin jo jonkin aikaa pohtinut uuden lävistyksen ottamista, mutten ollut päässyt puusta pitkälle sen suhteen, että minkä lävistyksen seuraavaksi ottaisin. Listalla olivat olleet jo jonkin aikaa poskilävistykset, medusa ja septum. En ollut myöskään sulkenut pois vaihtoehtoa siitä että ottaisin alahuuleen snake bitesien ulkopuolille toiset labretit. Tuolloin unenpöpperöisenä päätös syntyi kuitenkin viidessä minuutissa ja alle tunnin päästä istuin jo bussissa menossa ottamaan septumia.


Olin lukenut netistä pieniä kauhutarinoita siitä, miltä septumin teko tuntuu. Lisäksi pari videota pyörtyvistä ja kivusta huutavista lävistetyistä ei parantanut tätä fiilistä, mutta ajattelin positiivisesti; mikään lävistys ei voi sattua niin paljon kuin vertical labretin teko sattui (eikä siinäkään sattunut itse lävistäminen, vaan pihtien puristus). Ja yllätys yllätys, tämä ei tuntunut missään. Pahemmin ei myöskään vesi valunut silmistä, vaikka siihenkin olin varautunut. Verta valui tosin sitten senkin edestä ja hyödynsin jokaisen kaupan peilin missä tuli käytyä, vaikkakin niiden vanhempien ihmisten ilmeitä oli hauska seurata kun kuljin paperi nenällä Koskikeskuksessa. :D

Päätin käväistä myös Cybershopissa, sillä muistin siellä olevan myytävänä lävistyksiä ja mikäs sen parempi kuin käydä samalla reissulla hakemassa venytyskorut jo valmiiksi. Omaksi harmikseni liikkeessä ei tosin ollut ainuttakaan 2mm venytyskorua jotka sopisivat septumiin, joten tyydyin samankokoiseen klikkikoruun ja 3mm venytyskoruun. Myöhemmin tilasin kuitenkin Crazy Factorysta tuon puuttuvan venytyskorun ja yllä olevassa kuvassa vasemmalla näkyvän hevosenkengän.


Tein kuitenkin virheen vaihtaessani ensikorun toiseen juuri ennen veljentyttöni ristiäisiä (lapsi sai kyllä maailman kauneimman nimen, Ellinoora ♥). Ristäiset olivat siis jo 18. päivä ja korun ottamisesta oli kulunut vasta pari päivää kun vaihdon suoritin. Mutta jotta antaisin itsestäni oikein idiootin kuvan, myönnettäköön että tein jälleen pari päivää sitten toisen virheen, laittaessani postissa saapuneen 2mm venytyskorun. Ja ei kahta ilman kolmatta. Venytyskoru oli nenässäni yön yli ja eilen tungin tämän aiemmin mainitun hevosenkengän reiästä läpi. Ehkä nyt voisin antaa nenän olla, sillä puhdistaminen on yhtä tuskaa ja nenä on muutoinkin arka.

Mutta ei, en kadu. Ensimmäiset venytyskivut menevät tässä "samoilla kivuilla" kuin korun paraneminen muutenkin ja tykkään tästä korusta ihan älyttömästi. Tarkoitus on venyttää nyt ainakin tuohon 3mm, katsotaan sitten miltä se näyttää ja jos ei vielä riitä, niin hankitaan lisää venytyskoruja. Yli 5mm tuskin kuitenkaan lähden venyttämään, en halua keskelle lärviä mustaa länttiä, sillä en koe sen sopivan itselleni. Joillekin se kuitenkin sopii ~

Millaisia kokemuksia muilla on lävistyksistä ja etenkin septumista ja sen venyttämisestä? (:

torstai 16. maaliskuuta 2017

Kalloja ja ristiäisiä


En kovinkaan usein laske piirtämistä harrastuksiini, sillä se tuntuu lähinnä pieneltä piipertämiseltä. Olen kuitenkin viimeaikoina löytänyt siitä hyvän väylän keskittää ajatukset edes johonkin, kun muutoin ne tuntuvat vain juoksevan eteenpäin, ilman että niitä saisi pysäytettyä. Erilaiset kallot ja muutoin synkähköt aiheet ovat olleet useimmiten aiheena, joten voitte uskoa että yllä oleva ristiäiskortti oli melko hankala piirtää. Uskalsin kuitenkin lisätä kalloaiheen siihenkin, sillä lapsen vanhemmat ovat itsekin rockhenkisiä ja hyväksyvät myös minun mieltymykset. Ja toisaalta, lapsen äiti pyysi minua piirtämään kortin, joten oletan hänen tietäneen mitä tilasi. ;)

Moni voisi lähteä miettimään, että mitä muut vieraat tuosta kortista sitten ajattelevat, mutta itse viittaan kintaalla sille. Kaiken ei aina tarvitse olla söpöä, oli kyseessä sitten tyttö- tai poikalapsi ja mielestäni kortin pitääkin olla osittain myös tekijänsä/antajansa näköinen. Myöskin sitä tullaan toisinaan ajatelleeksi, että mitäs tämä lapsi sitten miettii kun ristiäiskorttejaan katselee. Tuskin mitään. Itse en ainakaan edes katsellut millaisia kortteja minulle on tuotu, lähinnä vain katsoin keneltä niitä kortteja on tullut. Sen verran täytyy myöntää, että ihan kenen tahansa lapselle en tuollaista korttia uskaltaisi tehdä, mutta kun lapsen vanhempien mieltymykset ovat itsellä tiedossa, niin en usko tästä koituvan mitään erikoisempaa spektaakkelia. (:


Tämä kallo on toinen piirustukseni mustalle paperille ikinä ja oikeastaan olen siihen melko tyytyväinen. Tietenkin itse kallossa on anatomiavirheitä vaikka muille jakaa, eikä hampaista tarvitse edes puhua, mutta omat taitoni tiedostaen uskalsin tämän seinälleni laittaa. Ehkä joku päivä en tarvitse enää mallia kalloa tehdessä..

Tähän asti laulaminen on ollut minulle se paras "itsensä ilmaisun muoto" ja tapa purkaa pahaa oloa, mutta kuten jo aiemmin mainitsin, on nyt piirtämisestäkin tullut itselle lähes yhtä tärkeä keino. Se että pystyy purkamaan kaiken sen paskan sisältään edes johonkin, on ehkä paras tunne koskaan. Etenkin silloin, kun tuntuu että vaikka ihmiset sanovat kuuntelevansa, eivät he todella kuule mitä sanot. Tiedän aiheuttavani ja aiheuttaneeni etenkin tämän vuoden puolella paljon pahaa muille sanoillani ja teoillani, mutta en voi muuta sanoa kuin anteeksi. Ehkä kirjoitan tästä kaikesta joskus myöhemmin lisää, nyt uskallan sanoa vain että pääni on sekaisin kuin tuulikello myrskyssä, eikä oikein mistään saa minkäänlaista otetta. Siksi tännekin kirjoittaminen on jäänyt ja nytkin poistelin muutaman kirjoituksen. Katsotaan, milloin saan seuraavan kerran aikaiseksi kirjoittaa tänne.